Valtakunnallinen kylähullun arvonimi on ollut kahden vuoden ajan vuolenkoskelaisella Seppo Lehtisellä. Syystä kyllä, onhan mies monitoiminen, aikaansaapa ja idearikas, ja saa vielä lupsakalla huumorilla porukkaa mukaan monenlaisiin rientoihin. Vuolenkoski on noussut valtakunnan tietoisuuteen positiivisen, kehittävän kylähengen esimerkkinä, ja Sepolla on ollut merkittävä rooli tuon hengen nostattajana ja ylläpitäjänä. Kylässä on perustettu kyläläisten ja vapaa-aika-asukkaiden omistama, valtakunnan ensimmäinen kylän kehittämisyhtiö, joka toteuttaa uutta asuntoaluetta ja vetää useita kehittämishankkeita joista suurin on liikekeskuksen rakentaminen kylän keskustaan, satama.-alueen läheisyyteen.
Uusi valtakunnallinen kylähullu on jo valittu, ja julkistaminen tapahtuu Vuolenkoskella, heinäkuun toisena päivänä, markkinapäivänä. Mukaan vaan katsomaan ja kuulemaan! Mukana monenlaista asiaa, eikä mitään hullua!